Vaara yrityksenä

Korkealaatuista sahaustoimintaa jo 40 vuoden ajan

Sahaustoiminta alkoi Tervolan pitäjässä 1900-luvun alkupuolella. Janne Vaara osti ruotsalaisilta sahureilta sirkkelisahan rautaosat ja rakensi siihen puuosat itse. Siitä saakka pohjoisen puun jalostus on ollut tärkeä osa Vaaran suvun toimintaa. Rohkeuden ja uusiutumiskyvyn ohella lähes 100-vuotisen historian ja kolmen sukupolven yli on perintönä kulkeutunut yksi ohjenuora, sahurin tinkimätön työmoraali.

Elinvoimaa puusta

Vaara-konserni keskittyy korkealaatuisten valmiiksi maalattujen ulkoverhoustuotteiden ja hirsiaihioiden valmistukseen. Juuremme ovat syvällä pohjoisen maaperässä, ja uskomme kestävästi hoidettujen metsien olevan lähtökohta laadukkaisiin puutuotteisiin nyt ja tulevaisuudessa. Siksi huolehdimme arvokkaasta raaka-aineesta jo taimesta alkaen. Tarjoamme laatua ja kustannustehokkuutta metsänkorjuun, sahauksen ja jatkojalostuksen kokonaisoptimoinnilla.

Kehitämme koko ajan palveluamme ja tarjontaamme, jotta voimme mahdollistaa jokaiselle vaivattoman rakennus- ja remonttiprojektin. Olemme tyytyväisiä, kun näemme tuotteidemme suojaavan koteja tuulelta, auringolta, sateelta ja pakkaselta. Siihen pohjoisen puu sopii mitä parhaiten. Kehitymme ja kasvamme kohti parempia tuloksia yhdessä oman henkilöstömme ja sidosryhmiemme kanssa luonnon ehdoilla.

Vastuullisesti hoidetuissa metsissä on elinvoimaa ja aiommekin olla halutuin ulkoverhoustuotteiden ja hirsiaihioiden toimittaja sekä pitkäaikainen kumppani sidosryhmillemme. Siksi pidämme tuotteidemme laadun korkealla, toimitamme ne ajallaan ja uusiudumme kestävällä tavalla kuten raaka-aineemmekin.

Arvot näyttävät suunnan

Elinvoimainen ja vastuullinen

Tutkimme koko ajan parempia tapoja jalostaa ja optimoida puun käyttöä laadukkaasti ja kestävästi. Uusiudumme jatkuvasti ja huolehdimme omasta
hyvinvoinnistamme osana yrityksen kasvua ja kehitystä.

Luotettava

Haluamme helpottaa asiakkaidemme elämää. Toimitamme lupaamamme tuotteet ja palvelut aina oikeaan aikaan ja parhaalla mahdollisella laadulla.

Yhdessä menestyvä

Autamme asiakkaitamme menestymään palvelemalla heitä paremmin kuin muut. Tämä takaa meille kannattavan ja vakaan liiketoiminnan sekä mahdollistaa omalle henkilöstölle kasvun ja kehityksen.

”Pitäkää terä kunnossa ja sahatkaa ihmisten puut hyvin ja rehellisesti, niin säilyy hyvä maine.”