Vaara tarjoaa laajan valikoiman ulkoverhouspaneeleita ja ulkoverhouslautoja, sisäverhouspaneeleita, runko- ja rakennepuutavaraa, sahatavaraa sekä painumatonta hirttä. Kaikki tuotteemme valmistetaan kestävästä pohjoisen tiukkasyisestä puusta, joka takaa pitkäikäisen ja näyttävän lopputuloksen.
Olipa kyseessä talon julkisivuremontti, sisätilojen uudistus tai suurempi rakennusprojekti, löydät meiltä vastuulliset ja laadukkaat puurakentamisen ratkaisut.
Vaaran Metsä Oy tarjoaa asiantuntevat palvelut puukauppaan ja metsänhoitoon Etelä-Lapissa. Meille on ensisijaisen tärkeää, että alueemme metsiä hoidetaan kestävästi ja tuleville sukupolville turvataan hyvä elinympäristö.
Sahaustoiminta alkoi Tervolan pitäjässä 1900-luvun alkupuolella. Janne Vaara osti ruotsalaisilta sahureilta sirkkelisahan rautaosat ja rakensi siihen puuosat itse. Siitä saakka pohjoisen puun jalostus on ollut tärkeä osa Vaaran suvun toimintaa. Rohkeuden ja uusiutumiskyvyn ohella lähes 100-vuotisen historian ja kolmen sukupolven yli on perintönä kulkeutunut yksi ohjenuora, sahurin tinkimätön työmoraali.
Vaara-konserni palvelee niin rakennusteollisuuden ammattilaisia, puutavaran jälleenmyyjiä, suunnitelijoita kuin kuluttaja-asiakkaita halki Suomen. Olipa tarpeesi sitten uuden ulkoverhouksen hankinta, painumattoman hirsiaihion hyödyntäminen hirsitaloteollisuudessa tai metsänhoito eteläisen Lapin alueella, haluamme olla avuksesi.
HUOM! Kuluttaja-asiakas, otathan suoraan yhteyttä lähimpään jälleenmyyjääsi.

Vaaran Metsä Oy on Veljekset Vaara Oy:n puunhankintayhtiö Etelä-Lapin alueella. Hankimme sahalaitoksellemme raaka-ainetta puunjalostusta varten. Tarjoamme metsänomistajille kattavat puukauppaan ja metsänhoitoon liittyvät palvelut. Osaavien metsäasiantuntijoidemme avulla varmistamme, että asiakkaamme saavat metsästään mahdollisimman hyvän tuoton, ja että kaikki metsänhoidolliset toimenpiteet tehdään metsänhoitosuositusten mukaisesti, ympäristöä kunnioittaen.
Puu on rakentamisen raaka-aineena ympäristöystävällistä ja se on uusiutuva luonnonvara. Hyvin hoidettu metsä tuo parhaimman tuoton pitkällä aikavälillä ja vastuullinen puukauppa on kaikkien etu. Tavoitteemme on maksimoida asiakkaan saama hyöty sekä laadukas puuraaka-aine metsänhoitosuositusten ja kestävän kehityksen puitteissa.