Jukka Vaara Veljekset Vaara Oy:n toimitusjohtajaksi
Kauppatieteiden maisteri Jukka Vaara, 36, on valittu Veljekset Vaara Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi 1.6.2021 alkaen.
Vaara on aikaisemmin toiminut Veljekset Vaara Oy:n myyntijohtajana sekä muun muassa yritysrahoituspäällikkönä ja konttorinjohtajana Pohjolan Osuuspankissa. Hänellä on laaja-alainen kokemus myyntiorganisaation johtamisesta ja sen menestyksekkäästä kehittämisestä. Veljekset Vaara Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Jussi Vaara siirtyy Vaara-konsernin hallituksen puheenjohtajaksi. Konsernin hallitus jatkaa työskentelyä muilta osin nykyisellä kokoonpanolla. ”On hienoa jatkaa aikaisempien sukupolvien hyvin tehtyä työtä ja kehittää omalla panoksella yritystä eteenpäin yhdessä hallituksen, muiden osakkaiden ja henkilöstön kanssa. Puu on kestävä, ekologinen ja terve rakennusmateriaali, jolla on hyvä tulevaisuus edessä”, toteaa Jukka Vaara.